Helsinki on täynnä vihaa

Kunnioitus ei kuulu tänne. Vastavuoroisuuden puute joka puolella vaikka kaupunkitila on rajallinen. Väkivalta joka vain tapahtuu, ilman että otetaan vastuuta. Yksityisyyteen ja kotiin kohdistuvaa tirkistelyä ja herjaa. Henkilökohtaisen tilaan kohdistuvaa ahdistelun määritelmän mukaista. Ja niin, herjaa, huhuja ja vaatimuksia. Nämä tapahtuvat joka viikko. Mitä oikein odotin?

Nainen ei välitä miehen henkilökohtaisesta tilasta

Seison Herttoniemeläisen ruokakaupan tiskillä odottamassa että asiakaspalvelija käärii tilaamani paperiin sen punnittuaan. Yht' äkkiä keski-ikäinen nainen astuu suoraan eteeni, noin puolen metrin päähän minusta. Ikään kuin en olisi olemassa, ja tiskillä ei olisi lainkaan vuoroja.

Tämä on määritelmän mukaan ahdistelu. Toisten henkilökohtaista tilaa pitäisi osata kunnioittaa. Puoli metriä on käsivartta lyhyempi etäisyys. Ainakin pitäisi osata sanoa "anteeksi", tai edes jotakin pientä.

Koska olen keski-ikäinen valkoinen mies, en ansaitse koskemattomuutta ja henkilökohtaista tilaa Suomessa, se kuuluu vain naisille, lapsille, ehkä selkeästi maahanmuuttaja-taustaisille. Ehkä jopa näin Priden aikaan homoille. Mutta tavallisen oloiselle miehelle se ei kuulu Suomessa.

Kärrytörmäily on viatonta jos kyse on naisesta

Seison Roihupellossa saksalaisen marketin kassajonossa, seuraavana vuorossa nostamaan ostokset kassan hihnalle. Yhtäkkiä joku törmää alaselkääni ostoskärryillä. Naisella on kiire kassalle, ja minä satun olemaan keski-ikäinen mies.

Eihän tämä ollut mitään, minähän olen mies.

Kävelen toisena päivänä marketin käytävää. Kaksi naista kävelee vastaani, ehkäpä noin 60-vuotiaita. He vievät käytännössä koko käytävän. Niin, heille tämä on normaalia, ei me muut olla olemassa.

Kassalla naisen kiire tarkoittaa että hän seisoo vieressäsi kun käytät maksupäätettä

Herttoniemeläisen osuuskaupan hihnalla olen jo nostanut tuotteet hihnalle ja kassahenkilö on ne lukenut, ja on aika maksaa. Otan askeleen maksupäätteen luo.

Äkkiä huomaan että joku on aivan vieressäni, vasemmalla. Jännä että sitä ei tarvitse nähdä, olisiko se kehon lämpösäteily minkä siinä aistii?

Aivan vieressäni, juuri kassahenkilön edessä on ehkäpä intialainen tai bangladeshiläinen nainen. Kassahenkilö ei sano mitään. Katson vieressäolijaa, hämmentyneenä siitä mikä hänen tarkoituksensa on?

Korttini on oikeassa kädessäni, eikä hän voi sitä ainakaan napata. Yrittääkö hän vakoilla tunnuslukuani? Kassahenkilö ei sano mitään.

Odotin turhaan koskemattomuuden ja henkilökohtaisen tilan privileegiota, se ei kuulu Suomessa miehille

Niin, mitä oikein odotin? Eihän maahan työn perässä muuttanut tai pakolaisena tullut voi oppia kunnioittamaan miehiä, kun eihän nämä kantasuomalaisetkaan kunnioita.

Nainen ottaa puoli askelta taaksepäin kun olen hetken tuijottanut häntä, pyrkimyksenäni ilmaista, että en pidä siitä että hän seisoo aivan vieressäni.

Kassa ei silti sano mitään. Ettäkö kassahenkilö naisena viitsisi miettiä minun, miespuolisen, privileegioita? Ei se niin toimi Suomessa.

Maksan, niinkuin osani Suomessa on, ja joudun tyytymään siihen ettei kunnioitusta ole tiedossa.

Sekä mikro- että makrotasolla sama juttu.

Väkivalta ei kiinnosta poliisia, kun se kohdistuu mieheen

Juopunut mies heittäää metrovaunussa käytävän toisella puolella oleville hieman outoa juttua. Sörnäisen asema. Metrovaunun ovien vierestä käyn torumassa häntä, parin penkkiparin päässä. Että minun mielestäni on junttia herjata. Sitten kävelen takaisin metrovaunun ovien viereen.

Mies seuraa minua. Hän tarttuu vaatteisiini, ja kaulassa olevaan huiviin. Sitten hän potkii minua jalkoihin. Hän ei ole kovin vahva, ja yritän ohjeistaa häntä lopettamaan, koska tämä on vähän ärsyttävää. Mies ei lopeta, vaan yrittää kuristaa minua, ja roikkuu huivissani. Pidän häntä loitolla toisella kädellä, ja toisella kädellä yritän soittaa metron infotaulun numeroon.

Se ei onnistu koska juopunut mies kuitenkin jonkinverran heilauttelee minua. Vaikka potkut ovat kuin patongin läpsäisujä, pitkän numeron näppäily ei siinä onnistu.

Mies poistuu Herttoniemessä, juuri kun keskus vastaa. Heillä ei ole nyt järjestyksenvalvojia. Metron ovet sulkeutuvat juopuneen miehen takana, matka jatkuu Roihupeltoon. Kun poistun Roihupellossa, joku soittaa puhelimeeni.

Poliisi kyselee että mitä tapahtui. Kuvattuani tilanteen, poliisi kysyy miksi en seurannut miestä? Yritän selitää että en pitänyt siitä että hän yrittää kuristaa ja potkia joten jäin metrovaunuun.

Poliisi ei ehdi nyt selvittämään pahoinpitelyä. Yritän kertoa, että juopunut mies on saattanut juoda liikaa "rähinäviinaa" ja saattaisi aiheuttaa ongelmia toisaalla. Poliisilla on kiire Porvooseen eikä nyt ehdi selvittämään asiaa.

Tällejä päähän Herttoniemessä

Tammikuun lyhyinä päivinä matkalla kauppaan. Ylitän kadun, ja kävelen toimitilan portaikon ohi. Yllättäen portaikon liukuovet avautuvat ja joukko ehkä 12, 14 vuotiaita poikia juoksee portaikon yläpäähän, ja heittää minua lumipalloilla.

Talvi on ollut vähäluminen, ja pallot on kerätty sulaneista ja jäätyneistä aurauskasoista jostain kauempaa. Ne ovat painavia, isoista jäähileistä puristettuja kökköjä.

Väistän muutaman, muutama ei ollut lähelläkään. Yksi kököistä osuu keskelle otsaani. Korvat menevät lukkoon. Välittömästi mietin että onneksi ei osunut silmään.

Pojat juoksevat heti liukuovista sisään, ja rapun sisällä olevaan kerrosten väliseen portaikkoon. Heillä on tarkka pakoreitti suunniteltuna, portaat vievät saksalaisen marketin parkkihalliin, josta pääsee sekä toiselle uloskäynnille, että pparkkihallin uloskäynneille ja hissiin. En näe heistä vilaustakaan kun vihdoin ehdin rappuun.

En pidä ideasta että minua heitellään lumipalloilla päähän lähietäisyydeltä, joten soitan poliisille.

Partio saapuu lähistölle ilmeisesti 45 minuuttia myöhemmin. En jaksanut odottaa kuin 25 minuuttia.

Miksi edes odotin? Päähän kohdistuva väkivalta ei ole mitään, jos se kohdistuu suomalaiseen keski-ikäiseen mieheen. Ainakin jos sattuu olemaan kaukaasialaisen näköinen, vaalean beigen värinen.

Verorahoilla maksetut privileegiot kohdistuvat vain ei-miehiin

Toisena päivänä, Tammikuun Sunnuntaina, kävelen kävelykadulla, kun yllättäen joukko noin 12 vuotiaita poikia ilmaantuu ympärille ja alkaa heittämään lumipalloja. Aivan sama juttu kuin edellä.

Pojat hajaantuvat eri suuntiin, selvästi hommaa on harjoiteltu.

Seuraan pisintä poikaa muutaman sekunnin päästä, ja tämä sylkee päälleni. Ei mitenkään hirveän mieltä ylentävää. Herttoniemessä tähän pitää vain tottua.

Myöhemmin saan paimennettua kolme pojista viereisen kerrostalon sisäpihalla nurkkaan. Heillä on yllättävän elaboraatti pakoreitti mietittynä, mutta ovat kuitenkin vain poikia. Puhuttelen poikia tovin. Takissa on sylkeä ja suttua lumipalloista.

Paljon myöhemmin koulun rehtori hoitaa vanhempien tehtävät. Takin joudun pesemään itse.

Naisten väkivalta ei ole väkivaltaa, jos se kohdistuu miehiin

Olen keikalla. Kingston Wall cover-bandi. Vähän hörhöä, vähän bluesia, tästä tulee ehkä hyvä keikka!

Seison takarivissä, mutta en aivan takana. Bändi alkaa soittamaan.

Joku tuntuu takanani työntävän minua jatkuvasti, useaan otteeseen. Isohko tukeva nainen jolla on värjätty tukka. Minua isompi.

En oikein voi liikkua kun edessä on porukkaa. Laitan kädet taakseni, selkäpuolelle. Elekieli ei hyödytä, koska sitten värjättytukkainen nainen tönäisee minua molemmin käsin eteenpäin. Törmään edessä oleviin.

No, tätä ei lasketa, tämähän on Suomi. Ketään ei kiinnosta, ja onhan sitä yleisössä aina vähän tungosta.

Kunnioitus ei kuulu Suomeen

Yritän tehdä podcastiä kotonani Roihuvuoressa. Hallituksen esityksessä on tekninen virhe, ja olisi ehkä paikallaan ottaa huomioon tutkimustiedot ennenkuin kirjoittaa Suomen Lakiin jotain mitä luulokokoelmiin sattuu.

Joku soittaa ovikelloa. Avaan oven, sen takana on keski-ikäinen nainen.

Nainen alkaa herjaamaan, itseään esittelemättä, asiaansa kertomatta. "Etkö sinä saatanan idiootti osaa..." ja niin pois päin. Mitähän nyt? Hiljainen aikakaan ei ole taloyhtiössä alkanut, enkä tunne tätä naista.

Torun naista kohteliaasti. Totean että varmaankin pitäisi osata esittää asiansa kohteliaasti. Nainen poistuu ovelta sadatellen.

Kodin kunnioitus, henkilön kunnioitus, vastavuoroinen kommunikaatio?

Ei Suomessa, tai ei ainakaan Helsingissä.

No Respect

Lähden kotiovelta kuntoilemaan, pitkin kävelytietä joka kulkee korttelin sivua. En ehdi edes sataa metriä, vain viereisen talon rapun kohdalle, kun näen pojat rämppäämässä ovisummereiden nappeja. Jatkan matkaa, heidän ohitseen.

Parinkymmenen metrin päässä takaani kuuluu tömisteleviä askeleita, juoksua. Käännyn katsomaan taakseni, samat pojat juoksevat kovaa kohti minua. Ehkä 10 vuotiaita tummia poikia, kenties turkkilaistaustaisia. He juoksevat viereisen, toisen rapun ovelle. Yksi pojista tuijottaa minua. Askeleet eivät liittyneet minuun, joten käännyn jatkaakseni matkaa. Juuri silloin yksi pojista herjaa: "What the fuck are you looking at?"

En käänny takaisin, jatkan matkaa. Ei täällä ole naapureille hyvää sanottavaa. Sitäpaitsi minähän olen suomalainen mies, privileegioihini ei kuulu kunnioiutus.

Toisten koti ei ansaitse rauhaa, ainakaan jos kyse on suomalaisesta miehestä

Saavun pyöräretkeltä. Vien pyörän pyöräkellariin. Sinne kuuluu puhetta. Joku mainitsee nimeni. Herja, joku esittää että kotiini on asennettu ikkunoihin kaiteet, että en hyppäisi. Toinen ääni vaimeana, liekö samasta porukasta toruu Veijaa tai Meijaa.

Kaikissa taloyhtiön ikkunoissa, paitsi alimmassa, on ikkunoissa tietynlainen poikkipuu, joka on asennettu silloin kun talo on rakennettu.

Parveke on yleisötilaisuus johon katsotaan ja josta keskustellaan kuuluvasti

Istun parvekkeellani. Ohikulkijat katsovat uteliaasti parvekkeelle. Ikään kuin katselisivat näyteikkunaa. Osa ohikulkijoista keskustelee siitä, miltä näytän. Niin, sinne näkee osin viereiseltä kävelytieltä ja rinteeltä.

Yksityisyys ei kiinnosta, sen enempää kuin kotirauha. Niin, mitä oikein kuvittelin?

Töissä ja saunassa miehet ja naiset kunnioittaa toisiaan

Toimistolla on tosi mukavaa. Moikkaillaan ja jutellaan hyvistä jutuista. Pöhistellään työjuttuja eteenpäin, luodaan henkeä, pidetään lounasta tai taukopeli. Työkaverit heittää mukavia, ja minä valan uskoa siihen että kyllä me yhteistyöllä nämä hoidetaan. Kiitän, kiittävät.

Miesten saunavuorolla tuntemattomat juttelee. Kertovat mitä tekevät. Haukutaan tyranneja. Jotkut esittelee itsensä tai kyselee nimiä tai taustoja. Ehkä se on vain että nekin on miehiä ja ei mitään junnuja. Yritän sanoa jotakin välillä, droppailen yleistietoa tai tarkkaa tilastoa.

Pyörätie on vain parkkipaikka

Kesäkuun viikonloppuna lähden pyörälenkille. Itä-Helsingistä Keskuspuiston läpi Haltialaan, Pasilan kautta.

Kalasatamassa pyörätiellä on pakettiauto. Sellainen punainen pyörätie, parkkiruutujen vieressä, korokkeen päällä. Luulisi olevan tosi hankala ajaa auto siihen.

Ketään ei näy, mutta hätävilkut ovat päällä. Kaikki luukut kiinni, ei kukaan poistu tai saavu. Parkissa, hätävilkut päällä.

Pakettiauton edellä on peräkärryllinen farmari-henkilöauto. Ja niin, tyhjä, ei ketään ole saapumassa tai poistumassa.

Muotityylit on pakollisia Helsingissä

"Pukeutuisit silleen niinkun lajiin kuuluu." Tätä kommenttia en pyöräilijältä odottanut. Hänellä on lycraa. Olen pukeutunut pyöräilykypärään, -paitaan, hanskoihin ja maastopyöräilyhousuihin, ja käytän kovapohjaisia skeittikenkiä pyöräillessä. Eikö saa pukeutua miten haluaa? Kun en ole maantiepyöräilijä.

"Toi on narkkari" pikkupoika tokaiseen vanhemmilleen kun kuljen hiljaksekseen ohi. Ehkä jotain 6-7 vuotias. Tämä tästä puuttuikin. Odotukset on kovia, en ehkä yllä niihin, riskien välttelijänä.

Taksikuski tappaa jos kysyt miksi auto on pyörätiellä parkissa

Pyöräilen Roihuvuoren ostarilta pyörätietä etelään, Roihuvuorentie 21:sen kohdalla. Pyörätiellä on musta kulmikas Kia tai BYD tai vastaava. Valot eivät ole päällä, eikä moottori, kukaan ei nouse autoon tai pois siitä. Kuski istuu ratin takana.

Pysähdyn auton eteen, pyörän päällä seisten, ja huikkaan taksikuskille: "Miksi auto on pysäköity pyörätielle?"

Kuski ei välitä, joten toistan kysymyksen, ja vakuutan vielä, että tässä on kyseessä pyörätie.

Kuski huutaa jotakin auton sisällä mutta en saa siitä selvää. Osoitan sormella maata ja sanon että "pyörätie". Taksikuski huutaa auton sisällä jotakin tyyliin "why you threaten my car".

Sitten taksikuski avaa oven, ja astuu ripeästi ulos ovesta. Kongolaisen näköinen mies tiputtaa sinisen piponsa, se tarttuu oviaukon yläreunaan ja tippuu maahan. Taksikuski nappaa pipon, ja kävelee luokseni ripeästi, työntäen naamansa lähelle naamaani.

Hänellä on pyöreät kasvot ja perunanenä, ja hyvin tumma pigmentti. Hän tivaa hyvin murteisella englannilla että "Why you threatening my car?" ja kiihtyen vielä että "I can kill you", toistaen, ja vielä jotakin muuta mitä en täysin ymmärrä.

Tuijotan miestä silmiin, pysyn rauhallisena, ja otan puhelimeni esiin ja soitan (taas) "112" niin että hän näkee.

Yhtä nopeasti kuin hän nousi autosta hän nousee takaisin autoon, käynnistää auton ennenkuin ehdin reagoida, ja juuri kun meinaan hypätä auton edestä pois, pakittaa auton taaksepäin kymmenisen metriä, ja kääntyy pyörätieltä autotielle, ajaen pois. En ehdi edes rekisterinumeroa kunnolla katsoa.

Pyörätie-privileegion saaminen voi ehkä olla vaarallista.

Ventoniemen bussillekin pyörätie on parkkipaikka

Pasilassa, punaisella pyörätiellä, 25 senttimetrin korokkeen päällä on Ventoniemen musta bussi. "VV-90" on parkkeerattu keskelle pyörätietä Kirjurinpuiston kohdalle, niin ettei kevyen liikenteen väylälle jää lainkaan tilaa.

Kukaan ei poistu bussista, eikä saavu bussille. Se on siis parkissa

Kysyn kuskilta miksi bussi on pyörätiellä. Hän väittää että matkustajia on saapumassa. Ketään muita ei näy. Muut pyöräilijät kiertävät bussiin autotien puolelta.

Nuhtelen bussin kuljettajaa hyvin äänekkäästi, mutta vain asiallisesti. Muistutan että ammattikuskin luulisi osaavan säännöt, että me veronmaksajat ollaan pyörätie kustannettu, eikä se ole parkkipaikka.

Kuski tiuskii jotakin. Soitamme kumpikin, liikenteen valvontaan. Puhelimessa virkailija kehottaa odottamaan. Nuhtelen kuljettajaa vielä hyvin äänekkäästi. Hän sulkee oven eikä lotkauta korvaansa.

Siirryn useamman metrin päähän bussista kävelytielle. Odotellaan. Syön omenan, ja ehdin hyvin vielä viemään sen Kirjurinpuiston toisella puolella olevaan roskikseen.

Varttia myöhemmin joukko kiinalaisia saapuu. Ensimäisellä on mukana ruoka-annos. Kiinalaiset nousevat bussiin, yhden varttuneemman naisen lippiksessä kimaltelee timantteja. Ja bussi ajaa pois. Niin minäkin.

Kivapuhe mediassa

Tänään oli Pride kulkue, ja media lupailee tasa-arvoa ja vapautta. Niin, miehen vapaus taitaa rajoittua alkoholijuomien rajoitettuun ostamiseen, ja naisten väistelyyn marketeissa. Pitäisi olla ehkä jotenkin ilmeisen marginalisoitu että privileegiot alkaisivat? Paitsi pitäisi olla kivapuhe-marginalisoitu.

Mitä oikein odotin? Vastavuoroisuutta, että muille mitä itse odotat. Ja jotain pientä kunnioitusta, edes kotona. Niitä verorahoilla maksettuja privileegioita. Ei sellaista ole täällä. Täällä on vain itsekkyys, muihin kohdistuvat odotukset, ja kivapuheet.